torstai 2. helmikuuta 2012

Ticket to Heaven, Polarn O. Pyret & Molo Kids


Olen vasta hiljattain höyrähtänyt lastenvaatteisiin. Vauva-aikana ostin Pienelle ainoastaan tarpeelliset vaatekerrat ja aina kaupasta uutena. Puolisen vuotta sitten kokeilin elämäni ensimmäisiä kirpputoriostoksia ja jäinkin koukkuun, eli nyt ostan myös käytettyjä vaatteita. Ja niitä hamstraankin sitten vimman kourissa, kun hyvä saalis osuu eteen. Villa Lyhdyssä oli kerran pöytä, jonka myyjällä oli selkeästi kanssani identtinen lastenvaatemaku, en edes muista, monetko 92-kokoiset housut siitä tarttui mukaan, mutta aika pino niitä oli. 

Nyt sitten uusimpana (eikä vähiten lukemieni lastenvaateblogien aikaansaamana) olen alkanut tutustua lasten ns. merkkivaatteisiin. Merkkivaatteiksi lasken omalta kohdaltani toistaiseksi Ticket to Heaven, Polarn O. Pyret ja Molo Kids -tyyppiset merkit. Aloittelijalle helppoja merkkejä. 

Toistaiseksi olen katsellut lähinnä pelkkiä ulkovaatteita, sisällä muksu saa yhä juosta sukkahousuissa/lökäreissä ja lähes missä tahansa paidassa. Kyläänkin yleensä puen pojan trikoohousuihin, mielestäni on tärkeämpää olla mukava olo kuin hienot vaatteet. Tietenkään nämä eivät ole välttämättä toisensa poissulkevia asioita, varmasti löytyy mukaviakin kauniita vaatteita, mutta esim. tönköillä farkuilla en ole vielä jaksanut poikaa kiusata. Tutustun sisävaatteisiin myöhemmin ja raportoin niistä sitten toiste.


Polarn O. Pyretin alessa innostuin ja ostin pojalle kolmet välikausihousut, kaksi välikausitakkia, windfleecen ja merinovillakerraston. Samanlainen kerrasto meillä oli jo tänä talvena ja olen ollut tyytyväinen (käyttö on ollut tosin aika vähäistä, en arvannut, etten jaksakaan vaihtaa sisävaatteita kerrastoon aina ulos lähtiessä). Noista välikausivaatteista saan kokemusta, kunhan lumet sulavat... Olen ihastunut ostosteni väritykseen ja käynkin säännöllisesti ihastelemassa vaatteita Pienen vaatehuoneessa. :)

Housut kokoa 92, 98, 98. Takit kokoa 92, 98.


Keskellä Ticket to Heaven -välikausihousut, koko 86.

Takkien koot ovat siis 92 ja 98, mutta molemmat ovat käyttökelpoisia jo keväällä.




POP Windfleece, koko 92.
 
Kevättä odottelee myös yksi Prisman alesta ostettu takki ja siihen sointuva pipo. 




Eilen hyppäsin mukaan Ticket to Heaven -junaan ostamalla huuto.netistä käyttämättömän, mustan Uffo suit -välikausihaalarin. Njoooo... en kyllä nyt ihan rakastunut ainakaan ensinäkemältä. Laitoinkin haalarin heti ensivilkaisun jälkeen takaisin myyntiin, mutta poistin hetken päästä ilmoituksen ja ajattelin antaa itselleni aikaa tottua malliin. Jotenkin tuo Uffo suitin päärynämalli on outo?! Miksi haalarin pitää leventyä takapuolen ja reisien kohdalta ihan järjettömästi? Eikö sillä ole hankala liikkuakin, kun ylimääräistä kangasta on joka puolella? Täytynee vielä ihmetellä sitä uudestaan ja sovittaa pojalle. 

Ticket to Heaven Uffo Suit, koko 86.

Vaatteita kuvatessa muistin, että ostinpa jo muutama viikko sitten toisenkin Ticketin vaatteen, eli välikausihousut. Niiden malli vaikuttaa täydelliseltä, joskin hämäännyin housujen koosta. Ticketiä mainostetaan aina kokonumeroaan isompana, mutta 86-senttisellä pojalla on pieniä vaikeuksia mahtua 86-kokoisten haalarihousujen olka-haaraväliin. Lahkeissa riittää pituutta, mutta haaroissa ei ole mitenkään liikaa tilaa. Voi olla, että emme ehdi housuja edes käyttää ennen kun jäävät pieneksi. Näin kävi myös Reimatecin 86-kokoisille haalaritoppahousuille.


Parina viime päivänä olen tutustunut netissä Molo Kidsin haalareihin ja ne miellyttävätkin yksivärisyydellään ja tähtikuvioillaan kovasti. Mitoituksesta kuulee ristiriitaisia lausuntoja, joten pakkasin Pienen autoon ja kävin Sellossa mittailemassa. Tarkoituksena oli ehkä jotain ostaakin, mutta lompakko päätti toisin, jäämällä kotiin lipaston päälle. 


Tykkäsin sitten kuitenkin niin paljon yksivärisestä talvihaalarista (liikkeessä oli kyllä jo välikausituotteet), että huusin huuto.netistä harmaan 98-kokoisen Polaris-toppahaalarin ensi talveksi. Pieni oli oman kotimittaukseni tuloksena eilen 86-senttinen, joten tuossa on nyt suunnilleen se +1 koko extraa ensi talveksi. Harmaa on helppo väri asusteiden kannalta.  





Ajatukseni tämän kaiken ostostelun taustalla on, että pääseehän niistä vaatteista aina eroon, jos ne eivät miellytä tai mahdukaan... :) Ja vain testaamalla voi löytää ne omat lempparimerkit, joihin voi sitten luottaa vuodesta toiseen.
Ensimmäistä luopumista voi suunnitella jo nyt, eli jos saan hyvän tarjouksen Uffosta, olen kyllä valmis luopumaan siitä hassun ensivaikutelmansa vuoksi. Hiljaisessa myynnissä siis uusi musta Uffo suit, koko 86 (92). Hp. 72€.


Näistä merkkivaatekokeiluista (pahastukaa ja kommentoikaa vapaasti, jos ette pidä mainitsemiani merkkejä merkkivaatteina) huolimatta luottokauppani pojan ulkovaatteiden ostoon on edelleen Jesper Junior. Tykkään laadusta, tykkään väreistä, tykkään kuoseista, tykkään hinnoista. Ja sisävaatteet ostan siis yleensä Lindexiltä. Fanaattisimmat merkkilastenvaateäidit varmaan raatelisivat minut, jos tietäisivät, että Ticketin haalarin alta voi löytyä myös Prisman paita! :D En ota tätä harrastusta vielä liian vakavasti. :)


Tämän talven vaatteita: Raitatakki H&M, housut ja turkoosi takki Tähti Jonathan.


Tämän talven haalari on ollut Jesper Juniorin babymallinen tähtihaalari. Ihana. Harmi, että ostin sen hätäisenä jo syyskuussa, koska kun sitä ensimmäisen kerran tarvittiin, oli samat haalarit jo alessa ja kokokin siinä ja siinä mahtumisen kannalta (86cm). Kyllä tuolla nyt kuitenkin sinne välikauteen asti porskutellaan. 




Tässä kaikki tällä kertaa! Kevätpäiviä odotellessa! :)

- äm.




2 kommenttia:

  1. Kiva kun jätit merkkiä blogiini, niin löysin tännekin=)

    Hahaa, tuskin kukaanraatelee ketään, oli haalarin alla Cirafia tai Gantia =D Ei tämä NIIN vakavaa ole!

    Uffo on huippu haalari. Ticketin voittanutta ei vaan ole. Mutta käytössä sen vasta voi huomata, ei lattialla katsellen.

    Farkkujenkaan ei muuten tarvitse olla yhtään tönkköjä, on mysö aivan ihanan pehmeitä, resorivyötäröllä, kuten Nova Starilla ja edullisemmilal merkeillä ajoittain Lindex/H&M:ssä.

    Molon haalarista muuten sen verran, että nehän ovat taas mitoitukseltaa nafteja ja yleensä kannatttaakin ostaa kokoa isompaa kuin muuten ostaisi. Eli jos haluaa esim. 98cm kokoisen haalarin, niin Ticketissä kannattaa ottaa 92cm (reilua) ja Molossa 104cm (naftia). Eikös vaan olekin mahdollisimman hankalaa! =)

    VastaaPoista
  2. Olisiko po.p:n vihreät housut jo teille pienet ja myynnissä? ;)

    VastaaPoista

Hei! Mukavaa, kun teet blogin pitämisestä mielekästä jättämällä kommentin, minkälaisen tahansa! :)